Päivi Alasalmi

 

Päivi Alasalmi on syntynyt 1966 Haukiputaalla ja asuu nykyisin maaseudulla Tampereen lähistöllä. Hänen tuotaantoonsa kuuluu romaaneja, novelleja, satukirjoja, sekä matka- ja tietokirja. Päivi Alasalmi kuvaa fiktioissaan illuusiottomasti sitä yhteiskuntaa, jossa ihminen on ihmiselle susi ja jossa hyvä ei suinkaan saa palkkaansa. Hänen teostensa maailma on synkkä, mutta synkkyyttä lievittää mainio ironia ja loistelias kieli, joka taipuu kepeästi kuvaamaan niin kauhun kuin idyllin elementtejä. Alasalmen teoksia ja novelleja on käännetty mm. italiaksi, ranskaksi, sloveeniksi, ruotsiksi, tanskaksi, saksaksi ja unkariksi.

Romaani Vainola oli Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Alasalmi sai Valtion kirjallisuustoimikunnan 3-vuotisen apurahan 2009, ja sitä ennen 5-vuotisen kirjailija-apurahan 2003. Hänen tuotantonsa sai Kaarlen palkinnon vuonna 2001. Alasalmen satukirja, Turhamainen aasi, oli suvereeni aluevaltaus lastenkirjallisuuden puolelle, ja sille myönnettiin vuonna 2010 Kaarlen palkinto sekä Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto.

Alasalmi sai Valtion kirjallisuustoimikunnan viisivuotisen kirjailija-apurahan 2014, kolmivuotisen apurahan 2009, ja sitä ennen viisivuotisen apurahan 2003.

 

 

Kirjauutuuksia :


Pajulinnun huuto


pajulinnun_huutoPajulinnun huuto on itsenäisestikin luettava romaani, joka jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun, tarinaa 1500-luvun saamelaiskylässä. Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja palannut kotiinsa. Soruia kantaa häpeää siitä, että hänen pieni poikansa on vieraalla verellä merkitty.
Kaukomieli ilmestyy miehineen saamelaisten kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Joukossa on mukana hänen poikansa Tornia, joka haluaa luoda yhteyden Soruiaan. Pirkkalaisten pappi yrittää käännyttää väkivalloin saamelaisia kristinuskoon, mutta heille noitarumpu ja jumalille uhraaminen ovat elintärkeitä. Lopulta tilanne käy sietämättömäksi, ja Soruian on jälleen otettava kohtalo omiin käsiinsä.
Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta, joka muuttuu vihaksi.

Ilmestymispäivä 27.8.2015

 

Joenjoen laulu

 

joenjoenlauluJoenjoen laulu kuvaa saamelaisten kohtaloa kolmessa eri aikatasossa 1500-luvulta nykypäivään. Saamelaistyttö Soruia löytää tunturista haavoittuneen pirkkalaisen, Kaukomielen, ja hoitaa hänet kodassaan terveeksi. Heidän välilleen syntynyttä suhdetta eivät Aanaarin siidan asukkaat katso hyvällä.
Toisessa aikatasossa vuonna 1852 äitinsä puolelta saamelainen saarnamies Lars Levi Laestadius taistelee Kautokeinon kapinan jälkimyllerryksessä niin syyllisyydentuntojaan, kahtaalle repivää verenperintöään sekä luonnonuskoaan vastaan.
Nykyaikaan sijouttuvassa kolmannessa aikatasossa citysaamelainen Sami Uddas palaa synnyinseudulleen Inariin kääntääkseen uuden sivun elämässään. Etelä-Suomi on nähty, mutta hänen on vaikea löytää omaa paikkaansa myöskään Inarista. Vanhat riippuvuudet vetävät häntä yhä puoleensa, mutta rakkaus saamelaisaktivisti Ingaan saa hänet näkemään oman elämänsä merkityksellisenä.

Joenjoen laulu kertoo, kuinka pohjoista alkuperäiskansaa on yritetty tuhota ja sulattaa enemmistöön viemällä heiltä ensin omaisuus, sitten uskonto, kieli ja elinkeinot.

Ilmestymispäivä 5.9. 2013

 

kultainen kissanpentu

Muista Päivin rakastetut satukirjat:

Kultainen kissanpentu, Turhamainen aasi ja Sinnikäs meripoika.

Lukunäytteet lastenkirja-osiossa.